Tulen hieman myöhässä tämän postauksen kanssa (kertoo tallipäivästä 26.9., Perjantai).
Oltiin tallilla jälleen Susanin ja Pinjan kanssa. Silvia ehti pienen hetken olla myös kanssamme, mutta tultiin tallille jo niin myöhään, että Silvian piti lähteä. Keikku ja Viku oli valmiiksi jo sisällä, joten hoidettiin ponit kuntoon ja mentiin kentälle.
Koitin hetkisen ajan ohjasajaa Keikkua, ja tietyissä kohdissa poni meni mallikkaasti käyntiä ja raviakin, mutta suuremmaksi osaksi ei tajunnut ideaa ollenkaan ja päädyttiin töllöttämään kentän keskellä. Loppuaika kentällä käveltiin ja ravailtiin Keikun kanssa vierekkäin, ja siirryttiin Noidan tullessa pellolle hetkeksi. Alkuun kaikki sujui ihan mallikkasti, mutta ponin innostuessa vähän liikaa nousi muutaman kerran takalisto ja kerran kunnon potkuloikka. Lopulta poni kävi itsepäiseksi, kun olisi kovasti vain halunnut laitumelle, joten päädyttiin juoksemaan ympyrää ja kuopimaan maata. Lopetettiin aika pikaiseen, mentiin talliin hoitamaan ponit ja vietiin ne laitumelle takaisin. Ajettiin takaisin kotiin ja Susan tulikin meille vielä istumaan iltaa hetkeksi.
Valitettavasti mulla ei ole tästä päivästä yhtään ainottakaan kuvaa, joten saatte seuraavassa postauksessa enemmän kuvia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti