Enimmäkseen käveltiin keikun kanssa, muutama ravipätkäkin otettiin - narussa ja ilman. Kokonaisuudessaan ponin energiataso ei ollut missään ihanimmissa mitoissa, vaan poni päätyi vaan kävelemään ympäri tyytyväisenä. Muutaman kerran juoksahteli ruoholle vielä mutustamaan viimeisiä heiniään, mutta muutoin toimi suht mallikkaasti. Jossain vaiheessa saatiin tarpeeksemme kentällä pyörimisestä ja kipitettiin maastoilemaan.
Pakollinen muka söpöilyselfie |
♥ |
Lauantaina suunnattiinkin n. 12 maissa ajamaan Auraan päin, nimittäin tallille jossa oppisin ratsastamaan; Suskin talli entiseltä nimeltään, nykyisin Kirkonkulman Ratsutalli. Muutamien u-käännöksien jälkeen ja navigaattorille suuttumisien jälkeen jopa löydettiinkin tallille. Vastassa olikin vanha tuttu polle, Lancer; pieni pullea lämminverinen, joka oli toinen hevonen ratsastuskouluvaiheessani, jonka selkään kipusin ensimmäisenä vuotena. Meninkin useasti tunneilla Lancerin kanssa, joten pappa on erityisen tuttu ja tärkeä polle. Tarhasta löytyi muitakin tuttuja, nimittäin edesmenneen Zodin varsa Ria, joka on jo kasvanut oikein upeaksi nuorukaiseksi. Sekä tietysti Bella, tuo ihana suomenhevonen jolla vauhtia piisaa! Tuntui kuin olisi tullut kotiin, kun näki vanhat pollet ja nuo Suskin ajan muistot palautui mieleen. Myös Harmi-suokki löytyi rapsuteltavaksi, sekä pari "vauvaa", jotka tulivat tutkimaan ja rapsutettavaksi luoksemme. Tallilla olisi viihtynyt tuntejakin, mutta lähdettiin jo vähänyli 14 takaisin päin, ja minä ja Miksu lähdimme valmistautumaan illanviettoa varten.
Mutta takaan, että tulette vielä saamaan kyseiseltä tallilta tekstiä, sillä olemme satavarmasti menossa uudestaan. ♥
Lancer ♥ |